Huhut kirjan kuolemasta ovat ennenaikaisia

Kun kirjallisuuden Nobel-palkinto tänä vuonna myönnettiin Alice Munrolle, niin monen kirjallisuutta ihan aktiivisesti seuraavankin ensimmäinen kysymys lieni ”Who the fuck is Alice?”. Syy siihen on selvä; nykyaikana, jolloin kirjailijoiden tulisi olla julkisuudessa viihtyviä rokkitähtä ja ehtymättömiä mielipideautomaatteja, on tämä kahdeksankymppinen syrjäänvertäytyvä ja julkisuutta kaihtava kanadalaismummeli melko outo lintu. Munron voitto taisi tulla melkoisena yllätyksenä suomalaiskustantajallekin, sillä Tammella tuli kova hoppu ottaa kirjailijan kahdeksasta suomennetusta teoksesta lisäpainoksia.

Digitaalisten lukulaitteiden ja tablettitietokoneiden valtakausi on  vasta aluillaan, mutta painetun kirjan kuolemasta on puhuttu jo pitkään. Ensimmäisiä digivallankumouksen kirjallisia uhreja lienivät vanhanmalliset roolipelit. Jokainen 70-luvulla syntynyt (mies) on varmaankin jossain vaiheessa nuoruuttaan tutustunut Dungeons & Dragonsiin. Toisille pelit jäivät yhteen kokeiluun, toiset fantasiamaailma vei vuosiksi mukanaan. 90-luvulle tultaessa tietokonepelit alkoivat tunkea yhä enemmän ja enemmän perinteisten nopilla, kynällä ja paperilla pelattavien tonteille, kunnes 2000-luvulla syrjäyttivät ne lähes kokonaan.

Lähes, mutta ei kokonaan. Nykyisten kolme- ja neljäkymppisten Gary Gygaxin luomusten parissa kasvaneiden keskuudessa vanhanmallinen pelaaminen elää vielä. Eikä vain elä, vaan kokee uutta renessanssiaan. Tästä loistavana esimerkkinä on Mike Pohjolan lanseeraama Myrskyn sankarit – Suurkuninkaan miekka –roolipeli, joka palauttaa fantasiapelaamisen alkujuurilleen.  Tämä joukkorahoituksella kasattu peli ’ketteryysarvoineen’, ’älybonuksineen’ sekä ’magiapisteineen’ herättää vanhassa luolamestarissa väkisinkin nostalgisia muistoja. Mikelle ja Myrskyn sankareille nostan lasillisen hyvää irlantilaista viskiä. Ja kun suljen silmäni, voin kuulla peikkojen kiljunnan kaikuvan luolaston uumenista.